29.1.2013

Avokadopasta

Siis sanokoot kuka vaan mitä tahansa siitä miten tätä jo ruokailmiöksi kutsuttua ohjetta on nyt suitsutettu eri medioissa, mutta pakkohan tämä oli kokeilla. Se kuulosti niin herkulliselta mutta silti niin älyttömän yksinkertaiselta ja sitähän se olikin.

 Jos tykkää avokadoista, ja valkosipulista niin tästä ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Tämän tekeminen on ensinnäkin maailman helpointa, yksinkertaisinta ja nopeaa. Ainoa vaikeus mikä itselleni tuli oli se, ettei ohjeessa mainittu tuleeko kastike lämmittää. No hetken asiaa tutkittuani selvitin, ettei niin kuulu tehdä. Kastike on siis kylmä. Oli miten oli...lopputulos on mmmm....mielettömän ihanaa!! Hurahdin tähän aivan täysin. Suosittelen testaamaan. Ohje on siis peräisin Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-keittokirjasta.

Ohjeessa on mainita spagettien hyvin suolatusta vedestä, jota kannattaa noudattaa sillä lopputulos on muutoin mauton. Ja itse ainakin laitoin sitä suolaa kohtuudella mutta maistuvasti myös kastiketta tehdessäni ja maistelin välissä. Tällä ohjeella sen tein ja tämän ohjeen nappasin Pastajauhantaa-blogista vaikkakin tämä ohje löytyy myös Hanna Gullichsenin blogista täältä.

1 val­ko­si­pu­lin­kyn­si
1/2 chi­liä (pois­ta sie­me­net)
1 li­met­ti
2 kyp­sää avo­ka­doa
suo­laa
mus­ta­pip­pu­ria
1/2 dl olii­vi­öl­jyä
kou­ral­li­nen ba­si­li­kaa
kou­ral­li­nen leh­ti­per­sil­jaa
30 g (1 dl) raas­tet­tua pe­co­ri­noa
30 g (1 dl) raas­tet­tua par­me­saa­nia
400–500 g spa­get­tia

Voit teh­dä kas­tik­keen suo­raan tar­joi­lu­kul­hoon, jos­sa kan­nat pas­tan pöy­tään. Pil­ko valko­si­pu­li ja chi­li, lai­ta ne kul­hoon. Pu­ris­ta li­me­tin me­hu mu­kaan. Hal­kai­se avo­ka­dot ja pois­ta niis­tä ki­vet. Kuu­tioi avo­ka­do kuo­res­saan ja kai­ver­ra si­sus ruo­ka­lu­si­kan avulla kul­hoon. Hie­non­na yr­tit ja raas­ta juus­tot. Li­sää suo­la, pip­pu­ri, olii­viöl­jy, hie­non­ne­tut yr­tit, se­kä pe­co­ri­no- ja par­me­saa­ni­raas­te.

Pis­tä hom­ma se­kai­sin lu­si­kan avul­la, mais­ta. Kas­tik­kees­sa tu­lee ol­la tar­peek­si suo­laa, muu­ten lop­pu­tu­los on mau­ton.

Kei­tä spa­get­ti al den­te -kyp­syy­teen hy­vin suo­la­tus­sa ve­des­sä, ota tal­teen va­jaa de­si kei­tin­vet­tä. Va­lu­ta pas­ta lä­vi­kös­sä.

Lo­rau­ta osa kei­tin­ve­des­tä kas­tik­keen se­kaan, ja pyö­rit­te­le spa­get­ti kas­tik­keen kimp­puun.

Raas­ta pääl­le par­me­saa­nia ja rou­hi myl­lys­tä mus­ta­pip­pu­ria. Tar­joa he­ti.

 
Ja palan painikkeeksi pyöräytin taas myös leipää. :)





1 kommentti: