27.1.2013

Suklaakakku

Olen todella vähän tehnyt suklaakakkuja ja tämänkin tein ihan kokeilu mielessä. Anoppi teki Jouluna yhteishyvän ohjeella aivan mielettömän hyvää kakkua, mutta minunhan täytyy aina soveltaa ja tehdä jokin oma kokeilu. Tällainen siitä tuli ja se oli kyllä varsin hyvää, mutta makeaa. No kerrankin riitti pieni siivu ;D


Pohjan tein Kinuskikissalta lainatulla ohjeella:

200g Voita
1,5 dl Sokeria
3 Munaa
2,5 dl Vehnäjauhoja
1,5dl Perunajauhoja
4 rkl Kaakaojauhetta
2 tl Leivinjauhetta
1,5 dl Maitoa

 Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n.1cm paksuiseksi kerrokseksi ja paista 200 asteessa 10-12min.

Itse askartelin pohjasta pyöreään vuokaan palaset mutta jos sopiva astia löytyy niin kasaus vaiheessa vain pohja puoliksi. Toinen pala pohjaksi, täytteet väliin ja jäljelle jäänyt pala päälle. Pohjapalat kostutin kaakaolla.

Väliin laitoin tällaisen täytteen mutta puolitettuna:

250g Maitosuklaata
200g Maustamatonta tuorejuustoa
4 dl Kermaa

Tein ihan pienen, pienen (2tl) tilkan TODELLA vahvaa kahvia (murukahvista) ja sekoitin senkin tähän joukkoon antamaan vähän makua. Se tulee tietysti sekoittaa joukkoon vasta kylmänä.

Kuorrutus:
200g Suklaata
0,75 dl Kermaa
25g Voita

Kiehauta kerma ja voi. Nosta kattila syrjään levyltä. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Levitä kuorrute kakulle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti