27.1.2013

Porkkanakakkua ja pullaa

Vieraille oli tänä viikonloppuna tarjolla porkkanakakkua ja pullaa. Pullista nyt vain sen verran, että onnistuin vihdoin saamaan aikaiseksi kelvollisen pitkopullan. Jostain syystä ne ovat aina lässähtäneet ja uskon, että vika on ollut liian vähäisessa vaivaamisessa. Nyt, kun kone hoitaa moisen puuhan puolestani niin tämäkin onnistui.

 
 
 

Tein porkkanakakkua tällaisella ohjeella:

Pohja:
2 Munaa
2 dl Sokeria
2 tl Vaniljasokeria
3 Porkkanaa
1 dl Öljyä
1 tl Kanelia
0,5 tl Leivinjauhetta
0,5 tl Ruokasoodaa
2 dl Vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi lisää porkkanaraaste ja öljy. Paista n.30min 175 asteessa. Anna kakun jäähtyä ja levitä kuorrutus. Itse teen tähän kuorrutteen aina tuplana.

Kuorrutus:
30g Voita
100g Philadelfia tuorejuustoa (tämä kyseinen juusto on koostumukseltaa paras eikä valu kuten muut)
1 tl Vaniljasokeria
2 dl Tomusokeria

Vatkaa voi vaahdoksi ja sekoita lopuksi kaikki aineet keskenään. Sitruunamehu tai raastettu sitruunankuori antaa mukavaa potkua, vaihtelua ja kirpeyttä tähän äkkimakeaan kuorrutteeseen.

 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti