26.2.2013

Ihanat suklaapalat appelsiinilla ja valkosuklaalla

Siis pipareitahan nämä ovat, mutta tällä nimellä ne nappasin Leivotaan lehden sivulta. Ihana lehti, mutta usein harmittaa, kun ohjeet on siinä epämääräisiä tai vaillinaisia. Milloin puuttuu jokin ohjeen osa. Jos yritätä ottaa sinne yhteyttä ja kertoa lehdessä olevasta virheestä, jotta saisi korjauksen seuraavaan lehteen niin sieltä ei ikinä vastata. Eikä näin ollen korjaustakaan ohjeeseen saada.

 Tässäkin ohjeessa oli 1dl kaakaota. Jäin miettimään, että oliko se siis kaakaojauhetta vai kaakaojuomaa. Ohjeessa ei ollut minkäänlaista nestettä, joten päättelin, että se saattaisi olla ihan kaakojuomaa, mutta ratkaisin sen laittamalla molemmat. Laitoin sitten 1dl kaakojauhetta ja 1 dl vettä ja hyvä siitä tuli.



Ohjeessa on käytetty appelsiinin kuoriraastetta, jota myös tähän laitoin. Tein puolet myös ilman sitä ja toimivia oli molemmat maut. Ja tässä ohje...omin muutoksin muokattuna.

200g voita, huoneenlämpöisenä
2 1/2 dl sokeria
1 rkl vaaleaa siirappia
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 dl Tummaa kaakaojauhetta
1 dl vettä
1/2-1 appelsiinin kuori raastettuna
1 dl valkosuklaata rouhittuna

Sekoita kaikki muut ainekset paitsi valkosuklaa tasaiseksi, kiinteäksi taikinaksi. Kääntele valkosuklaarouhe taikinan joukkoon. Leivo taikinasta 2 pitkulaista patukkaa (minä sain niitä 8). Nosta patukat uuninpellille ja painele ne käsin hiukan litteämmiksi. Paista uunin keskitasolla 10-12min 175 asteessa. Leikkaa vinottain sopivan kokoisiksi paloiksi.

Ohjeen mukaan näitä tulee tästä ohjeesta 36-40. Kaipa se on kiinni siitä kuinka paksuja noista patukoista tekee ja kuinka monta niitä tekee, mutta minä sain tästä satsista 100 sopivan kokoista keksiä. Siitä huolimatta ne olivat seuraavana päivänä jo syöty. Ja tuo uunin lämpö. Minusta tuolla 175 asteella ne jäivät pehmeiksi, joten paistoin niitä 10 minuuttia 190 asteessa tai kunnes ne näyttivät mielestäni hyviltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti