28.2.2009

Herkulliset suklaa muffinssit

Pääsin kokeilemaan nyt toista Sunnuntai tuote paketista tupsahtanutta tuotetta nimittäin Suklaanmakuista kakku- ja muffinssimixiä. Käyttö mukavuudeltaan tuote oli aivan loistava sillä muuta ei tarvinnut lisäksi kuin öljyä ja vettä. Sekoitettiin ja ei kun uuniin. Tosi helppo ja nopea jos mitään muuta ei yllätys vieraiden tullessa kaapista löydy. Tämä lisäksi valmiista muffarista tuli todella kostea ja hyvänmakuinen, jota en itse asiassa odottanut sillä olen joitakin pussi jauheita kokeillut ja mikään ei kyllä ole omatekoisia korvannut. Nämä oli kyllä mielestäni pussi tuotteeksi erittäin hyviä ja voin ehdottomasti suositella. Mietin jopa, josko tästä saisi ihan kakkupohjan tehtyä ja pikaisen kakun. No toinen mixi on vielä kokeilematta joten katsotaan mitä siitä tulee. Minä kuitenkin suklaaholistina lisäsin tähän tietysti vielä extra suklaat. =D 1 pss. Sunnuntain Suklaanmakuista kakku- ja muffinssimixiä (taisi olla 300g) 1 dl rypsiöljyä 1 ½ dl vettä 100 dumle suklaata (levy) 1 kpl Fazerina caramelia (44g) Kuorrutus 3,5 dl Tomusokeria 4 rkl voita 2 tl vaniljasokeria 4 rkl TODELLA vahvaa kahvia 1 rkl tummaa kaakaojauhetta Sekoitetaan aineet vain keskenään ja annostellaan vuokiin. Minä sain tästä 9 isoa muffinsia. Paistetaan uunin keskitasolla 200 asteessa n.15-17min. Pussin takapuolella on loistavat ohjeet siitä millä tavoin tätä voi käyttää ja kuinka se valmistetaan. Annetaan jäähtyä hetki ja kuorrutetaan. Kuorrute aineet vain sekoitetaan hyvin keskenään ja annostellaan muffarien päälle. Koristeena on rouhittua valkosuklaata.

4 kommenttia:

  1. Onpa todellakin herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
  2. Heipä hei, pöllähdin vastavierailulle. Kirjoitinkin vastauksen jo tuonne oman blogini puolelle, mutta varmuudeksi samat sanat myös tänne: toki saat linkittää minut, minäkin lisään Maistuvat paistuvat omalle suosikkilistalleni. Blogillasi on muuten tosi hauska nimi! : )

    Täällä näyttää olevan jo vaikka mitä mielenkiintoisia reseptejä, ainakin venäläisiä toffeita ja kookoskiisseliä on ihan pakko päästä testaamaan jossakin vaiheessa. Myös nämä suklaamuffarit vaikuttavat ihanilta, nam!

    VastaaPoista
  3. Kiitokset Pioni ja Canelia :)Canelia-> Kyllä tuota nimeä sitten mietittiinkin. Se muodostui yllättäen jopa niin vaikeaksi, että blogin perustaminen siirtyi ihan siitä syystä pari kuukautta. Minä kun en mikään sana seppo ole =D Kiva, että löysit täältä jotakin uutta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti kiitti :) Näyttää tosi ihanan suklaisilta kyllä nää muffinssit :)

    VastaaPoista