1.2.2009

Lähden yrittämään...

Nyt se on sitten tehty...oma blogi. Ensinnäkin en edelleenkään tätä osaa käyttää mutta toivottavasti tästä blogistani nyt jotain selkoa saa. Pelkästään siis jo tämän tekeminen ja käyttö on täyttä harjoittelua, joten yrittäkää ymmärtää kaikkea mitä täältä saattaa löytyä. =D

Kaikki alkoi siitä, että eksyin Kinuskikissan blogiin... Kinuskikissan blogissa oli mitä upeampia luomuksia!! Kun opin käyttämään niitä sivuja, tajusin, että sieltähän löytyy muitakin ja eksyin vielä Ewelynin sekä Kyökkipiika Katin sivuille ja se olikin sitten viimeinen niitti! Rakastan leipomista mutta mitään niin hienoa en osaa tehdä. En myöskään ole kovinkaan ahkera opiskelija joten kondiittoriksi en jaksa enää opiskella. Eri leivonta blogeista kuitenkin löytyy niin hyviä ohjeita, että päätin lähteä yrittämään. Haluan oppia tekemään myös jotain edes siihen suuntaan mitä niin monet muutkin (3 edellä mainitsemani lisäksi) sivuillaan esittelevät. Katson niitä ihaillen!!! Tässä sitä siis ollaan ja blogi on perustettu (senkin käyttö siis vielä harjoittelu asteella). Nyt puuttuu enää leivonnaiset. :)

Mietin, että mihin ihmeeseen sitten työnnän kaikki harjoittelu materiaalini kun hulluna alan leipoa. Onnekseni "laaduntarkkailijoita" on kuitenkin ilmaantunut jo sankoin joukoin joten yksin ei tarvitse muotojaan menettää. =D Onpa joukossa niitäkin jotka lupautuvat jopa viemään lenkille jotta vain jatkan harjoittelua. Niinpä siis päätin aloittaa ihan yksinkertaisesti pursotus harjoituksista ja kuva kakkuohjeineen tulee kunhan suinkin ehdin.

Toivotan kaikki kuitenkin tervetulleiksi blogiini! Toivotaan, että saan tämän toimimaan siten, että täälä myös jaksatte käydä. Katsotaan siis mitä tuleman pitää.

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että sait blogin viimein pystyyn! Leipominen on niin paljon mukavampaa, kun voi jakaa harrastuksen muiden kanssa. Oikein hyvää alkanutta blogitaivalta, näissä merkeissä nähdään! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että innostuit! Ja miten mieltä hiveleekään tuo ihana tekstisi... :) Tervetuola blogimaailmaan, "tavataan" taas!!

    VastaaPoista
  3. No niin, tästä se sitten lähtee =) Paljon onnea uudelle blogille!!! Tämä blogin pitäminen on niin huippuhauskaa. Ainoa pikku miinus siinä saatta olla oman vyötärön kumma paisuminen hih =D

    VastaaPoista
  4. Kiitokset rohkaisevista tervetulo toivotuksista!! Teidän luomuksianne katsellessa haluaa ehdottomasti oppia edes osan siitä!!

    VastaaPoista