8.2.2009

Dumle-valkosuklaaleivokset

Nyt oli kokeiltava jotain ihan uutta. En ole eläessäni mitään varsinaisia leivoksia tehnyt mutta nyt tuli sekin kokeiltua. Suklaan/kinuskin ystävänä sen oli tietysti pakko liittyä siihen…kuinkas muuten ;) Koska vieraita oli tulossa melkoinen määrä niin oli tehtävä sitten kerralla kunnon satsi. Niinpä paistoin siis suosiolla 2 kääretorttupohjaa. Täytteeseen olen soveltanut Kinuskikissan suklaa täytettä sekä valkosuklaa kuorrute ohjetta määrien suhteen.

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Täyte
2,5 dl kermaa
2 kpl dumlesuklaa levyjä
1 prk Sunnuntai Vanilja-tuorejuustoa
1 rkl kaakaojauhetta
3 liivatelehteä (2 olisi saattanut riittää)
0,5 dl kinuskikastiketta

Kuorrutus
100g voita
150g valkosuklaata

Periaatteessa tämän määrän olisi ehkä pitänyt riittää mutta taisin laittaa tuplana sillä tämäkään suklaa ei sulanut odottamallani tavalla ja taas oli komedian ainekset koossa. Se jähmettyikin ennen kuin ehdin edes veistä ottaa esiin tasoitellakseni kuorrutetta…en siis ollut hidas vaan suklaa käsittämättömän vikkelä jähmettymisessään. Niinpä siis leivoksiin tuli paksumpi kuorrute kun oli tarkoitus. En silti sano, että se paha oli mutta vähemmälläkin olisi varmasti pärjännyt.

Vaahdotetaan munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisätään vaahtoon varovasti sekoittaen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Tämän jälkeen pelti uuniin 225 asteeseen ja paistetaan n.7 minuuttia. Kumoa kypsä torttulevy sokeroidun leivinpaperin päälle.

Vaahdotetaan kerma ja sekoitetaan siihen tuorejuusto ja kaakaojauhe. Sulatetaan suklaa ja sekoitetaan joukkoon (ei ole ihan helpoimpia sulatettavia tuo dumlelevy...pientä komediaa sain siitäkin aikaiseksi =D). Tämän jälkeen lisätään vielä pieneen vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Sitten vain leivoksia kasaamaan.

Ensin kostutetaan pohja kaakaolla (ihan o’ boy tai vastaava käy ei siis tummaa kaakaota tarvitse olla). Levitetään täyte ja siihen vielä päälle ohuelti laitoin kinuskikastiketta (olis tietty voinut vaikka täytteenkin sekaan jo laittaa) ja toinen torttu levy päälle. Päällimmäinenkin pohja on hyvä kostuttaa kaakaolla. Kuorrutetaan ja leikataan sopiviksi annospaloiksi. Koristelin päällisen vielä suklaa raidoilla ja pursotin reunat kermalla. Hyviä oli, pakko myöntää!

5 kommenttia:

  1. Oi nam, nää on varmasti ihan huippuhyviä!! Nuo täytteet kuulostaa tosi makoisilta. Pitäis ilmeisesti kokeilla itsekin =))

    Mukavaa päivänjatkoa sinulle =)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on herkullisia leivoksia!! Tosi kauniita, ja tuo täyte kuulostaa kyllä ihan taivaalliselta..

    VastaaPoista
  3. Kiitokset Ewelynille ja Insanitylle mieltä lämmittävistä kommenteista!

    VastaaPoista
  4. kiitos :) siulla on myös ihanan näköisiä ohjeita täällä. nämäkin näyttävät super herkullisilta (:
    -suklaatyttö

    VastaaPoista
  5. voi taivas..onko tuollaisiakin olemassa...huoh...slurps....kuolaaaaaaaaaa....

    VastaaPoista