21.5.2009

Ei osaa päättää-juustokakku :D



Tämä oli taas sarjassamme testailua/harjoittelua (ei siis missään nimessä sitä, että jotain hyvää muka pitäisi saada). Tässä kakussa on toteutettu monen monta kokeilua, joita en joko ennen ole tehnyt tai sitten en ole siinä onnistunut. Ja koska halusin kokeilla niin hirmuisen montaa asiaa, niin suurin ongelmani lopulta oli se, etten osannut päättää kumman teen Amerikkalaisen suklaajuustokakun vai Mango-Passion-Limekakun.

No koska päätöksen teko ei ole vahvimpia puoliani niin päätin sitten tehdä molemmat, mutta samaan vuokaan. Se onnistuikin mielestäni reunakalvojen avustuksella hyvin. Laitoin siis kalvot sekä reunoille, että keskelle. Minulla tosin tuo kalvo oli kokopitkä pötkö, joten taiteilin siis yhden täysipitkän kalvon sekä reunoille, että keskelle.

Pohjana näissä molemmissa kakuissa olen käyttänyt ohjetta, joka löytyy täältä Valion sivuilta. Pohjan voitte siis hakea sieltä ja alle kirjoitan vain muutokset, jotka tein ja ainekset joita ohjeesta poiketen käytin. Ohjeen tietysti puolitin tehdessäni puolikasta kakkua. Eli perustäytteen (kerma, tuorejuusto) tein kokonaisena ja puolitin eri kakkuja varten. Kermaa käytin 2,5dl eli en laittanut tuota 3 dl mikä alkuperäisessä ohjeessa on. Tuorejuustoa sen sijaan laitoin 400g.

Suklaajuustokakku:

-kekseinä käytin tavallista dominoa
-suklaana toimi puolikas Daimsuklaa levy sekä 1 Geisha patukka
-sokeria en laittanut yhtään
-tummaa kaakaojauhetta 1rkl
-0,5 dl kookoshiutaleita


Mango-Passion-Limekakku:

Tämän perustäytteen siis vielä kerran puolitin sillä halusin kakkuun pirteän väriset raidat. Sokeria laittaessa kannattaa molempia tämän kakun osia tehdessä maistella välillä. Tästä saa kivan pirteän kakun kunhan ei lykkää liikaa sokeria. Happamien makujen ollessa kyseessä sitä herkästi laittaa sokeria paljon.


Toiseen eli mango-passion puolikkaaseen siis tuli…

-pohjaan käytin digestive keksejä
-0,5 prk piltin mango sosetta
-2 passion hedelmän sisusta soseutettuna (siivilöin soseen saadakseni siemenet pois seasta ja se onnistui hyvin)
-sokerin määrää en mitannut mutta sitä sai laittaa jonkin verran sillä Passion oli aika kirpakka
-liivatetta laitoin 2


Lime osaan sen sijaan tuli…

-1,5 limen mehut
-1 limen kuori raastettuna
-sokeria ja vielä kerran sokeria
-3 liivatetta
-pieni ripaus vihreää väriä

Tein siis ensin tuon mango kerroksen ja laitoin sen sitten hetkeksi hyytymään jääkaappiin. Sillä välin valmistin toisen täytteen ja lopuksi lisäsin sen edellisen kerroksen päälle ja laiton taas jääkaappiin hyytymään. Tästä kakusta tuli todellakin kivan raikas, mutta jos jonkin muutoksen tekisin, niin lisäisin vielä ehkä hieman mangon määrää, jotta sen maku tulisi paremmin esiin. Vaikka liivatteen märät varmasti kuulostaa hurjilta niin kakku ei ollut mielestäni kumimainen vaan ihan kiva koostumus.

13 kommenttia:

  1. Ihania ohjeita ja kiva toteutus!

    VastaaPoista
  2. Heh, tuohan on tosi hauska idea! Joihinkin juhliin täytyykin kokeilla niin, ettei erota kakkuja lainkaan vaan antaa jokaisen leikata palan siltä puolelta, joka hivelee enemmän makunystyröitä. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea, hauskan näköiset!

    VastaaPoista
  4. Vastavierailulla ja heti ekaksi pitää pyytää linkityslupa että löydän tänne toistekkin?
    Kiva idea tässä kakussa, pitääpä joskus kokeilla kun monasti on vaikeuksia päättää minkä ihanan hyydytetyn kakun tekisi! =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille taas ihanista kommenteista. Oli kiva kuulla, että mun päättämisen vaikeus ei aina olekaan niin pahasta ;)
    Hanna: Ilman muuta linkitys sopii! Minä tein samoin :)

    VastaaPoista
  6. Tuohan ois isompiinkin juhliin loistava idea tehdä kahta eri kakkua "puoliksi"! Ei tarvitsisi välttämättä töhrätä monen lautasen kanssa kun mahtuu kaksi samalle.
    Haluisin maistaa noita molempia kakkuja...

    VastaaPoista
  7. Noista mä haluun kyllä kummastakin palan! :)

    VastaaPoista
  8. Mahtava idea ja todella kauniin näköisiä molemmat puoliskot! Ja lisäksi nuo makunsa puolesta sopii hyvin yhteen - raikasta ja suklaista. Voi sitten aina vuorotellen ottaa kumpaakin ;-)

    VastaaPoista
  9. Voisin maistaa molempia kakkuja, näyttävät syötävän hyviltä :))

    VastaaPoista
  10. Maistuvat paistuvat12. kesäkuuta 2009 klo 9.39

    Kiitos :)

    VastaaPoista