17.6.2013

Santerin leivokset




Tämä ohje oli minulta täysin unohtunut, mutta äitini sen kaivoi jostain keittokirjojensa kätköistä ja muistutti siitä. Nämä ovat todella makeita ja erittäin pieni pala kyllä riittää suureenkin makeannälkään. Nämä ovat myös aivan mahtavia leivoksia laittaa pakkaseen odottamaan herkkujen tarvetta. :) Näistä on tarkoitus tulla sellaisia Daim tyyppisiä herkkuja. Minulla tuo kinuski jäi hieman löysemmäksi, kun en malttanut keitellä riittävän pitkään, mutta hyvin maistuivat silti.

 Ohjeessa sanotaan, että tästä tulee noin 45 palaa. No minä suurena suklaan ja kinuskin ystävänä ajattelin, että eihän noin pienestä annoksesta nyt ikinä niin moneen riitä, mutta uskokaa kun sanon, että jouduin kerrankin toteamaan yhden annoksen olevan riittävä. Tein tämän nimittäin tuplana ja siksipä niitä riitti ihan pakkaseen asti.  Meillä nämä ovat tehneet vähitellen kauppansa suoraan pakkasesta. Sulavat todella nopeasti, joten montaakaan hetkeä ei tarvitse odotella, kun pakkasesta ottaa pois ja ovat jo valmiita syötäväksi. Pohjan ohjeessa näkyy olleen ripaus suolaa...se on kyllä minulta jäänyt kokonaan huomaamatta. Eipä näytä vaikuttaneen makuun. :D

Pohja:

3 1/2 dl Jauhoja
3/4 dl Sokeria
175g Margariinia tai voita
ripaus suolaa

Nypi kuivat aineet margariiniin ja painele vuokaan ja paista 175 asteessa 25-30min.

Kinuski:
125g Margariinia tai voita
2 dl Kermaa
1 dl Sokeria
1/2 dl Siirappia

Ohjeessa lukee: Keitä miedolla lämmöllä kunnes pintaan vedetty viiva pysyy. Levitä kinuski muropohjalle.

Kuorrutus:
185g Suklaata (käytin kyllä koko 200g levyn maitosuklaata)

Sulata päälle suklaa, pakasta ja leikkaa. Annoin tuon kinuskin jähmettyä hiukan ennen suklaan sulattamista.

4 kommenttia:

  1. Nämä on niiiiin hyviä! Muistan nämä omasta lapsuudestani ja kun äidiltäni ohjetta kyselin n. 10 vuotta sitten, oli se resepti kadonnut.:( mutta onneksi netistä tämän löysin ja aina poikani Santerin nimipäivänä teen näitä leivoksia.:)

    VastaaPoista
  2. Niin on tosi hyviä mutta sitäkin makeampia :D

    VastaaPoista
  3. niin hyvää piirakkaa t: santeri kikkinen

    VastaaPoista
  4. Minkä kokoinen vuoka?

    VastaaPoista