30.1.2012

Bebet perinteisenä ja kinuskilla höystettynä...



Olen aina ajatellut, että Bebet on hankalia valmistaa enkä siksi niitä ole ikinä kokeillut. Mieheni kuitenkin pitää niistä ja päätin sitten kokeilla niitä. Omasta mielestäni (anteeksi vaan kaikki Bebejen ystävät) nämä ovat aika mitään sanomattomia mutta sitäkäin makeampia leivoksia enkä ole ikinä oikein pitänyt näistä, mutta makunsa kullakin. Näyttävät mielestäni paremmilta kuin maistuvat.  Ajattelin kuitenkin kokeilla josko niihin saisi makua lisäämällä täytteeseen vaikka kinuskia ja joo...tulihan sitä makua mutta toki myös makeutta :D

 Lopputulos oli kuitenkin ilmeisen hyvä sillä nämä tuntuivat katovan parempiin suihin hyvinkin vikkelään ja tuo kinuskin lisäys oli kuulema myös varsin onnistunut ja hyvä kokeilu. Tein satsin tällä ohjeella ja 12:han siitä todellakin tuli. Puolet tein ihan perinteisinä ja puolet saivat kinuski täytteen.Ohjeen näihin perinteisiin nappasin yhteishyvän ruokaosiosta. Bebet valmistin siis seuraavanlaisella ohjeella:

Pohja


100 g margariinia
0,5 dl sokeria
1 keltuainen
2 dl vehnäjauhoja

Täyte

1 dl maitoa
1 rkl perunajauhoja
1 keltuainen
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g margariinia tai voita


Kinuskin keitin itse tällaisilla mittasuhteilla, jotta sain oikein paksua:

 
Kinuski
1dl Kermaa
1,5dl fariinisokeria

Pinnalle


2 dl tomusokeria
2 rkl vettä
elintarvikeväriä


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuainen ja jauhot. Sekoita tasaiseksi. Pyöritä taikinasta tanko ja jaa 12 palaan. Painele palat voideltujen muffinivuokien pohjille ja reunoille. Peitä pohjat leivinpaperipaloilla ja täytä vuoat kuivatuilla herneillä, jotka pitävät taikinan muodossaan.

Paista 200-asteisessa uunissa ensin 10 minuuttia. Poista herneet ja paperit ja paista, kunnes pohjat saavat hiukan väriä. Anna jäähtyä.

Mittaa kattilaan maito, perunajauhot, keltuainen ja sokeri. Kiehauta ainekset koko ajan sekoittaen. Anna kiisselin jäähtyä. Mausta vaniljasokerilla.

 Vaahdota rasva kulhossa ja sekoita varovaisesti joukkoon vaniljakiisseli. Täytä muropohjat täytteellä. Minä täytin ensin 6kpl tuolla vanilja täytteellä ja loppuun täytteeseen sekoitin tuon kinuskin tai itseasiassa vain puolet siitä, joten tähän ohjeeseen riittää kinuskia puolikaskin tuosta valmitamastani määrästä.

 Sekoita kuorrutus. Valuta kuorrutusta päälle lusikan pohjalla levittäen. Koristele koristekuvioilla.







2 kommenttia:

  1. Ihania sinisiä herkkuja!! Nää olis loistavia pikku pojan juhliin... :)

    VastaaPoista
  2. Thanks for sharing such inspiring experience with us. You are right, you really did save lives.

    VastaaPoista