13.3.2010

Pojan ja äidin yhteis synttäri

Poikani täyttää 5.v ja ja minä...noh pyöreitä tai sanotaanko, että 5 kerran 25.v ;) Oikeastaan molempien synttärit on vielä edessäpäin, mutta koska ison suvun yhteen kasaaminen on aina kohtuullisen haastavaa niin näin löytyikin sitten sopiva päivä kaikille ja päästiin juhlimaan. On tähän aikaiseen juhlintaan toinenkin syy ja selvinnee kaikille kakusta. Siinä on myös syy pitkään hiljaisuuteen blogissani. Ei vain ole ollut voimia, vointi on ollut todella heikko eikä sitä voi loistavaksi kutsua vieläkään. No idea tässä kakussa oli nyt se, että kukaan ei tiennyt minun olevan raskaana ja päätimme julkistaa asian näin kakulla. Useimmatkaan eivät nimittäin huomanneet sitä ennen, kuin kakku tuli pöytään vaikka viikkoja ja mahaakin tuossa vaiheessa oli jo ihan kohtuullisesti. No näin sen olin suunnitellutkin. Pääsin siis testaamaan ihka ekaa kertaa mahakakun tekoa.







Kallellaan on kuten kuvasta näkyy...surkuhupaisa näky, mutta pysyihän kasassa edes juhlien ajan ;)












Pojan kakausta ei tullut otettua muita kuvia, mutta mikäli se jonkun vieraan kätköistä löytyy niin lisään sen tänne. Itse ei tullut kameran kanssa heiluttua ollenkaan vaan nämäkin on viraiden ottamia, joten kiitos rakkaat serkut kuvista. Pojun kakku meni muutenkin ihan seinille. Tarkoitukseni oli kuorruttaa se kermalla siten, että reunoilla olisi ollut ikään kuin ruohikko ja päälle sitten hiekkaa ja autotie. Ei mennyt sitten, kuin elokuvissa... Aamulla, kun otin kakun kaapista oli se levinnyt kauniisti ympäri lauatasta. Sitä ei olisi saanut pysymään kasassa enää millään mulla kuin tuolla kaulintamassalla, jota nyt onneksi sattui olemaan vihreäksi värjättynä riittämiin. Oli siis turvauduttava varaihtoehtoon. Mahakakkuunkin oli tarkoitus tehdä pikku käsi tuohon mahaan, mutta...raskaus aivot (!!!!!!!) millään ei voi kaikkea muistaa :D


Mahakakussa täytteenä oli vanilja-valkosuklaakiisseli sekä mansikoita. Autokakussa oli sitruunakiisseli ja valkosuklaamousse. Sitruuna täytteen mousseineen kävin nappaamassa Kinuskikissan blogista. Pyrin tässä hieman tsemppaamaan päivitysten kanssa, mutta mikäli mitään ei tänne ilmaannu niin se yksinkertaisesti johtuu surkeasta olostani enkä missään nimessä ole tätä puuhaa lopettanut. Ihanaa, että olette jaksaneet täälä siitä huolimatta käydä kommentoimassa. Kiitos...se on piristänyt aina mieltä! Piristystäkin on tämän ilon keskellä tarvittu. Rakas ja erittäin läheinen ukkini nimittäin nukkui pois n.3 viikkoa sitten ja se otti koville ja ottaa vieläkin. Onneksi on siis myös syytä iloon tämän odotuksen keskellä :) Ihanaa kevään odotusta kaikille!!

15 kommenttia:

  1. Voi kuinka soma tuo masukakku <3 Ihana värimaailma ja nuo kukat! Hyvin onnistunut :)

    VastaaPoista
  2. oi kuinka kivat kakut :). Onnea loppuodotuksellesi! tiedän tuon "olo ei ole valtavan loistava vieläkään" - olon todella hyvin. Tai sitä ei tarvitse muistista kaivaa kun se jo muistuu mieleen :/. Jaksamisia ja paljon huonon olon poisto tuulia sinulle :).

    VastaaPoista
  3. Elämä on - iloa ja suruakin.
    Olen käynyt kurkistamassa melko usein täällä ja löytänyt vain hiljaiseloa.
    Ilahduin, kuin ilmineerasit uudella postauksella kuulumisiasi.
    Onnea odottajan elämään ja synttärisankereille siis myös.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ilahduttavista kommenteistanne ja onnitteluista myös :)Ihanaa, kun olette kaikesta hiljaisuudesta huolimatta aina piipahtaneet katsomassa...kyllä tämä vielä tästä, kunhan olo hieman helpottaa :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan värinen tuo masukakku! Ja paljon onnea uudesta masuasukista! :) Voi kun itsekin pääsisi pian tekemään tuollaista kakkua...

    VastaaPoista
  6. Kauniit kakut, erityisesti tuo masukakku on aivan ihana!
    Ei tyhmiä kysymyksiä ole olemassa ;)
    Kinuski-kermavaahdon tosiaan teen vain sekoittamalla kinuskikastiketta erittäin kovaksi vatkattuun kermavaahtoon.

    VastaaPoista
  7. Upea masukakku! Hienosti onnistunut ja nuo kukat ovat valtavan kauniita. Onnellista odotusta!

    VastaaPoista
  8. Huippu tuo masukakku! Pitäisköhän vielä kerran...

    VastaaPoista
  9. Masukakku on erityisen ihana! Onnea uuden tulokkaan johdosta! Tuollainen ilo lohduttaa surun keskellä, itselläkin kokemusta asiasta. Jaksamista ja onnea sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Ihana masukakku! Ja miten kiva idea kertoa läheisille onnellisesta tapahtumasta.
    Onnea loppumatkalle ja osanottoni suruusi.
    Paljon auringonsäteitä sinne teille päin!

    VastaaPoista
  11. Kiitos aivan ihanista ja voimaa antavista kommenteistanne! Ihanaa kevättä kaikille!

    VastaaPoista
  12. Komeat on ollut kakut ja juhlat! Ja jaksamista sinne!

    VastaaPoista
  13. Ihana masukakku! Ja muutkin herkut blogissasi!

    VastaaPoista